Pulkkamäen MM-kilpailut Saariselällä 8.-10.3.2012
Suomen pisin pulkkamäki Saariselällä saa toisen virallisen kilpailunsa, kun Pulkkamäen MM-kisat lasketaan toisen kerran 8.-10.3.2012
PULKKAMÄEN 2. MM-KILPAILUT SAARISELÄLLÄ 8.-10.3.2012
Suomen pisimmässä (1,2 km) pulkkamäessä kisaillaan toiset Pulkkamäen MM-kilpailut maaliskuussa
Pohjois-Lapin Matkailu järjestää Saariselällä, Kaunispään rinteessä, Pulkkamäen MM-kilpailut 8.-10.3.2012. Maaliskuun toisena viikonloppuna kilpaillaan Suomen pisimmässä pulkkamäessä kuudessa eri sarjassa – lasten sarja (4-7 v. ja 8-12 v.), nuorten sarja (13-17 v.), yleinen sarja, seniorisarja (+60 v.), joukkkuesarja ja ”Tuunaa pulkka” –sarja. Kisoissa voi osallistua ikärajojen salliessa useampaan kuin yhteen sarjaan. ”Tuunaa pulkka” –sarjassa kilpailija voi itse suunnitella ja rakentaa oman laskuvälineensä, kuitenkin sääntöjen sallimissa rajoissa.
–”Kilpailun tuomaristo hyväksyy tuunatut laskuvälineet. Niiden tulee olla sääntöjen mukaiset eli turvalliset sekä laskijalle itselleen että katsojille”, toteaa kilpailujen turvallisuuspäällikkö Mika Harri. Muissa sarjoissa lasketaan tehdasvalmisteisella Orthex-pulkalla, jonka kilpailijat myös saavat omakseen. Joukkuesarjan osallistumismaksuista 20% luovutetaan Pelastushelikopteri Aslakille.
Kilpailemisen ohella viikonloppuna nautitaan tietysti paitsi Saariselän upeista maisemista, myös hyvästä viihteestä. Kilpailijoita, ja muitakin, viihdyttävät iltaisin vauhdikkaat orkesterit. Kisat juontaa livenä paikan päältä TV:stä kaikille suomalaisille tuttu Kari Salmelainen! –”Viikonloppu Pulkkamäen MM-kisoissa Saariselällä on mieleenpainuva ja viihdyttävä kokemus kaikille ikään katsomatta. Sääntöjen ohella vain mielikuvitus on rajana laskuvälinettä ”Tuunaa pulkka” –sarjaan rakentaessa. Näemme varmasti huikeiden laskuvälineiden lisäksi vähintään yhtä huikeita asusteita ja laskutyylejä”, kilpailujen johtaja Tommy Sippo summaa viikonlopun antia.
Torstai 8.3.2012
Klo 12.00-16.00 Osallistujien rekisteröinti Areenalla (Holiday Club Saariselkä)
-osallistujat saavat pulkat, numerolaput, rannekkeet ja kilpailijainfon sekä allekirjoittavat
lomakkeen, jolla hyväksyvät kilpailun säännöt
Klo 16.00-18.00 Vapaat harjoitukset
Klo 18.00 Näytöslasku järjestäjien toimesta
Klo 19.00-21.00 Osallistujien rekisteröinti Areenalla jatkuu
Klo 22.00 Avajaiset Lutto-klubilla
-kilpailun johtajan tervetulotoivotus
lauteilla Malpractice
Rannekkeella sisään ilmaiseksi, liput 10 €
Perjantai 9.3.2012
Klo 9.00 Bussi pulkkamäen alaosassa valmiina viemään kilpailijat ylös
Klo 9.15-10.00 Lasten ja nuorten sarjojen kilpailijakokous ja rataan tutustuminen ylhäältä alas
Klo 10.00 Karsinnat alkavat
10.00 Lasten sarja
10.45 Nuorten sarja
11.30 Aikuisten, senioreiden, joukkueiden ja tuunareiden kilpailijakokous ja rataan tutustuminen
ylhäältä alas.
Bussikyyti ylös.
12.15 Aikuisten sarja
13.30 Seniorit
14.30 Joukkuesarja
n. klo 16.30 Karsinta päättyy
Klo 17.00-21.00 Ohjelmaa ranneke-eduin.
Klo 22.00 Lutto-Klubi goes 80’s, paras asu palkitaan
Takuuvarmoja kasarihittejä livebändin voimin.
Rannekkeella sisään ilmaiseksi, liput 10 €
Lauantai 10.3.2012, finaalit
Klo 9.00 Bussi pulkkamäen alaosassa valmiina viemään kilpailijat ylös
Klo 9.15-10.00 Lasten ja nuorten sarjojen kilpailijakokous ja rataan tutustuminen ylhäältä alas
Klo 10.00 Finaalit alkavat
10.00 Lasten sarja
10.45 Nuorten sarja
11.30 Lasten ja nuorten sarjojen palkintojen jako
11.45 Aikuisten, senioreiden, joukkueiden ja tuunareiden kilpailijakokous ja rataan tutustuminen
ylhäältä alas.
Bussikyyti ylös.
12.30 Aikuisten sarja
13.45 Seniorit
14.30 Joukkuesarja
16.00 Tuunaa pulkka -sarja
n. klo 17.00 Kilpailu päättyy.
Klo 21.00 Palkintogaala Raiku Baarissa
-kilpailun johtajan onnittelut voittajille ja päätössanat
lauteilla Southfork Sound Machine
Rannekkeella sisään ilmaiseksi, liput 10 €
Lisätietoja
Pulkkamäen MM-kilpailuiden tiedottaja Markku Oravainen / Pohjois-Lapin Matkailu Oy, puh. 040 8495144, e-mail: markku.oravainen@saariselka.fi
Petri Saastamoinen / Santa’s Hotel Tunturi, puh. 040 5722903, e-mail: petri.saastamoinen@santashotels.fi
Osallistumismaksut maksetaan paikan päällä rekisteröitymisen yhteydessä
hinnat ennakkoilmoittautuneille (7.3.2012 mennessä)
yksilösarjat 35 € / sarja
tuunaa pulkka- sarja 35 € / henkilö
joukkuesarja 350 €
hinta jälki-ilmoittautuneille
yksilösarjat 45 €
tuunaa pulkka-sarja 45 €/ henkilö
Pulkkamäen MM-kilpailut Saariselällä 8.-10.3.2012
SÄÄNNÖT
1. Pulkkamäen
MM-kilpailuissa voi osallistua ikärajojen salliessa useampaan
laskusarjaan, suoritettuaan kunkin sarjan osallistumismaksun.
Osallistumismaksu sisältää pulkan (sarjat a-e), kisaan osallistumisen ja
ilmaisen tapahtuman sisäänpääsyn iltaravintoloihin. Sarjan e
osallistumismaksuista 20% luovutetaan Saariselän VPK:lle. Jos kilpailija
osallistuu useampaan sarjaan, saa hän vain yhden pulkan.
2. Pulkkamäen MM-kilpailuissa kilpaillaan kuudessa eri sarjassa. Sarjat jakautuvat seuraavasti:
a. Lapset 4 – 7 / 8 - 12 vuotta.
b. Nuoret 13 – 17 vuotta.
c. Aikuiset, 18-59 vuotta.
d. Seniorit, 60+ vuotta.
e. Joukkuesarja, joka lasketaan kolmen laskijan viestinä. Kolme vähintään 18 vuotta täyttänyttä laskijaa.
f. Vapaa laskuväline (tuunaa pulkka), vähintään 18 vuotta täyttäneet laskijat
3. Eri sarjoissa kilpaillaan asiaankuuluvilla välineillä. Kilpailun tuomaristolla on oikeus puuttua laskuvälineiden käyttöön.
a. sarja a, tehdasvalmisteinen Orthex pulkka
b. sarja b, tehdasvalmisteinen Orthex pulkka
c. sarja c, tehdasvalmisteinen Orthex pulkka
d. sarja d, tehdasvalmisteinen Orthex pulkka
e. sarja e, tehdasvalmisteinen Orthex pulkka
f. Kilpailun
tuomariston hyväksymä, vapaavalintainen moottoroimaton laskuväline.
Laskurengas tai siihen rinnastettavat laskuvälineet ovat ehdottomasti
kiellettyjä. Laskuvälineen on oltava ohjattavissa ja jarrutettavissa.
Laskuväline ei saa vaarantaa kilpailijan turvallisuutta. Laskuvälineet
on hyväksytettävä tuomaristolla ennen kilpailua; piirustukset, kuvat ja
mitat toimitetaan kilpailun turvallisuuspäällikölle osoitteella mika.harri@laplandsafaris.fi 1.3.2012 mennessä.
4. Kilpailijan iäksi katsotaan täydet ikävuodet kilpailupäivänä.
5. Kilpailijan aika pulkkaradalla määrää sijoituksen omassa
luokassaan (luokat a-e). Kilpailijoilla on 1 kisalasku karsinnassa ja 1
kisalasku finaalissa. Vapaat harjoitukset lasketaan torstaina, karsinnat
perjantaina ja finaalit lauantai. Luokassa f voittaja ratkaistaan
tuomariston päätöksellä useilla eri kriteereillä. Karsinnat lasketaan
niissä luokissa (a-e), joissa on vähintään 16 osallistujaa. Karsinnassa
lasketaan periaatteella voittaja jatkoon. Radalla on 2 laskijaa yhtä
aikaa ja voittaja jatkaa lauantain finaaleihin. Lisäksi tuomariston
päättämä määrä ”lucky losereita” pääsee myös jatkoon.
6. Kilpailussa lasketaan satunnaisessa järjestyksessä.
7. Kilpailija osallistuu kilpailuun omalla vastuullaan ja omilla
vakuutuksillaan. Kilpailun järjestäjällä on tapahtumaa varten
vastuuvakuutus.
8. Kilpailijoilla on kilpailukokousten yhteydessä mahdollisuus
lähestyä tuomareita mahdollisilla sääntöihin ja/tai turvallisuuteen
liittyvillä kysymyksillä. Kilpailijoilla on myös mahdollisuus
olosuhteisiin vedoten esittää kilpailua lykättäväksi ja/tai
peruttavaksi. Kilpailuorganisaatio tekee päätökset ja ilmoittaa niistä
kilpailijoille.
9. Laskuun liittyvät säännöt:
a. pulkan/laskuvälineen tulee olla sääntöjen mukainen
b. laskuvälineen
saa voidella suksivoiteilla tai niihin rinnastettavilla aineilla, kuten
kynttilällä tai vahalla. Voiteena ei kuitenkaan saa käyttää öljyä,
vaseliinia tai muita petrokemian tuotteita
c. laskun aikana kilpailijan on käytettävä tarkoituksen mukaista kypärää ja laseja/visiiriä
i. tarkoituksen mukainen kypärä on talviaktiviteetteihin, kuten lasketteluun tai kelkkailuun, suunniteltu kypärä
ii. järjestäjällä on varattuna kypäriä kilpailijoille
d. laskun aikana pulkassa on istuttava kasvot menosuuntaa kohden
e. pulkassa istuen käsien ja jalkojen käyttö kiihdytykseen, jarruttamiseen ja ohjaamiseen on sallittua ja toivottavaa
f. laskun aikana ei saa nousta pulkasta juoksemaan
g. kaatuessa pulkkaan on noustava siltä paikalta, missä pulkan saa kiinni
h. lisäpainojen käyttö on ehdottomasti kielletty, poikkeuksena sarja f
i. päihtyneenä lasku on ehdottomasti kielletty
j. kilpailijoiden on allekirjoitettava lomake, jolla sitoutuvat kilpailun sääntöihin
k. kilpailijoiden vaatetuksen tulee olla tarkoitukseen sopiva talvivaatetus
l. kilpailijoiden tulee osallistua ohjelman mukaisesti rataan tutustumiseen ja kilpailijakokoukseen
10. Radat sarjoittain:
a. sarjan a lähtöpiste sijaitsee pulkkaradan viimeisessä mutkassa, maaliviiva on pulkkaradan alaosassa
b. sarjan b lähtöpiste sijaitsee pulkkaradan ylimmäisellä sillalla, maaliviiva on pulkkaradan alaosassa
c. sarjojen
c, d, e ja f lähtöpiste sijaitsee pulkkamäen yläosassa, järjestäjän
osoittamassa paikassa, maaliviiva sijaitsee pulkkaradan alaosassa
d. sarjan
e vaihtopaikka 1 sijaitsee ylimmällä sillalla, 2. vaihtopaikka
sijaitsee alimmalla sillalla ja maaliviiva pulkkaradan alaosassa
11. Kilpailijan osallistuminen voidaan evätä, jos välineet tai asu on
laskua ja ohjaamista tai turvallisuutta uhkaava. Epääminen on
mahdollista myös, jos kilpailija ei ole välineensä kanssa sinut tai
kilpailija ei tunne olosuhteita tai ei ymmärrä pulkan tai sellaiseksi
laskettavan mekaniikkaa.
12. Mikäli kilpailijan lasku keskeytyy toisesta kilpailijasta
johtuvasta syystä (=ratavalvojan punainen lippu), saa kilpailija uuden
laskun.
13. MM Pulkkakilpailun organisaatio pidättää itsellään kaikki oikeudet sääntömuutoksiin ja kilpailuaikatauluihin.
Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Pulkkamäen MM-kisat Facebookissa